Ympäristöpalkinto 2007

Minna


Liisa

Wikipedia


Karjalainen


Maakunnalliset ympäristöpalkinnot 2007 jaettu

Pohjois-Karjalan ympäristöohjelman seurantaryhmä jakoi 4.6.2007 maakunnalliset ympäristöpalkinnot Joensuun matkailusatamassa.

Palkinto jaetaan vuosittain Pohjois-Karjalan luonnon ja ympäristön hyväksi toimineelle henkilölle, yhteisöille ja/tai yrityksille tunnustuksena vuoden aikana toteutetusta ympäristönsuojelutyöstä tai pitkäjänteisestä työstä ympäristöasioiden edistämiseksi. Tärkeää on se, että palkittava toimii omaehtoisesti ja esimerkillisesti ympäristön hyväksi Pohjois-Karjalassa.

Yrityssarjan palkinto jaettiin Äksyt Ämmät Ay:lle Nurmeksesta tunnustuksena pitkäjänteisestä kansainvälisestä työstä luontomatkailun edistämiseksi ja luonnonarvojen vaalimiseksi Ylä-Karjalassa. Minna Murtonen ja Liisa Klippel perustivat Äksyt Ämmät Ay nimisen luontomatkailuyrityksen vuonna 1995. Yritys sai saksalaisen ympäristömerkin "Sininen pääsky" vuonna 1997. Vuonna 1999 yritys liittyi saksalaiseen ympäristömatkailuyhdistykseen nimeltään "Forum anders reisen", jonka jäsenyyden edellytyksenä on yhdistyksen asettamien ympäristökriteerien täyttyminen. Kriteereihin kuuluvat muun muassa verkostoituminen paikallisten pienyritysten kanssa ja henkilöstön kouluttaminen ympäristöasioissa. Lisäksi yrityksen järjestämien luontoretkien ryhmäkoot ovat pieniä, liikutaan lihasvoimin sekä annetaan asiakkaille tietoutta paikkakunnan ympäristönsuojelusta.

© Copyright Valtion ympäristöhallinto

forum anders reisen ympäristökriteerit matkanjärjestäjille:

Lyhennettynä ja vapaasti suomennettuna

1. Kaikki forum anders reisen:in jäsenet pyrkivät järjestämään ja myymään sellaisia matkoja, jotka ovat pitkänajan tähtäyksellä ekologisesti kestäviä, taloudellisti mahdollista ja eettisesti ja sosiaalisesti oikeudenmukaista paikkakunnan asukkaille.

2. Forum anders reisen:iin kuuluville matkanjärjestäjille laatu tarkoittaa sitä, että matkojen elämys- ja virkistysarvo on erikoisen huomattava; mutta myös sitä että ympäristönsuojelu ja sosiaalivastuulliset kohdat ovat keskeisinä asioina huomioitu.

3. Forum anders reisen:in jäsenten toiminnasta tulee jäädä myönteisiä vaikutuksia ihmisiin ja ihmisryhmiin matkakohteen asukkaisiin, työntekijöihin, ja asiakkaisiin.

4. Ympäristönsuojelu ja sosiaalinen vastuu ovat tasaarvoisia taloudellisten arvojen kanssa, epäselvät tapaukset ratkaistaan ympäristön ja paikallisen väestön hyväksi.

5. Opastetut ryhmämatkat tehdään korkeintaan 20 henkilön ryhmissä. matkoille, jotka suuntautuvat ekologisesti herkille alueille korkeintaan 12 hengen ryhmissä.

6. Ympäristöäsäästäviä kulkuneuvoja ja julkisia kulkuneuvoja suositaan.

7. Käytetään lihasvoimin tapahtuvaa hidasta liikkumistapaa. kuten patikointi, pyöräily, melonta, luonnontarkastelu yms ovat matkan oleellinen osa. Monien aktiivilomien (pyörä, kanootti, purjehdus, retkeily) lisäksi tarjotaan matkoja joilla on joku kurssiohjelma:(joga, meditaatio, paasto, puutarhan hoito, laulu, keramiikka, kielikurssi, tanssa ym)

8.Lentomatkat: Lomanpituuden ja matkanpituuden tulee olla järkevässä suhteessa toisiinsa nähden. Asiakkaalle annetaan tietoja muista matkustusvaihtoehdoista.Matkustajia tulee informoida kulkuneuvon ympäristöongelmista. esim energiatunnusluvulla.

9. Matkainfossa pitää, mikäli mahdollista olla tietoja kohdepaikkakunnan ympäristötilanteesta, alueita, joilla harjoitetaan konkreettista ympäristönsuojelua, suositaan.

10.Pieniä paikallisten omistamia majoitus ja ravintolayrityksiä, jotka käyttävät paikallisia elintarvikkeita, suositaan.

11. Matkanjärjestäjä ei saa käyttää pimeää tai laitonta työvoimaa

12. Asiakasta neuvotaan rehellisesti ja hän saa ennen matkaa tietoja matkakohteesta ja kohdemaasta, sen ympäristö- sekä poliittisista ongelmista.

13. Esitteessä on yksityiskohtaiset tiedot siitä, mitä matkanhintaan kuuluu.

14. Yritys panostaa luonnonsuojeluun paikkakunnalla.

15. Matkaopas tuntee alueen, osaa kielen, on kiinnostunut ja vastuuntuntoinen ympäristöä ja kohdemaata sekä sen sosiaalista rakennetta kohtaan.

Neuvoja matkailijalle:

  • Etsikää matkakohteenne niin, että matka sinne on järkevässä suhteessa lomanne pituuteen. Varatkaa tarpeeksi aikaa, jos matkustatte kauas.
  • Tutustukaa mieluummin pieneen osaan maata tarkemmin kuin koko maahan ylimalkaisesti.
  • Mieluummin yksi pitkä loma vuodessa kuin kaksi lyhyttä.
  • Käyttäkää rautateitä, bussia tai laivaa matkantekoon. Kysykää liikenneyhtiöltä heidän ympäristötavoitteitaan. Te olette kuningas, myös ostaessanne matkaa!
  • Tutustukaa lomakohteeseen. Ottakaa selvää mitä kieltä opetelkaa muutama sanonta maan kieltä.
  • Paikalliset asukkaat ovat teidän isäntiä ja emäntiä eivät palvelijoita.
  • Katselkaa lomakohdetta avoimin silmin, painakaa muistot mieleen, kirjoittakaa päiväkirjaa, kameraa ei tarvita kaiken tallentamiseen ja parhaimmillaankin se tallentaa vain näköhavainnot.
  • Tarkistakaa käyttääkö matkanjärjestäjänne paikallisia palveluita, hotellia, ravintolaa? Ostakaa paikallisia käsitöitä tuliaisiksi, jotta rahanne jäävät paikkakunnalle.
  • Ottakaa selvää paikallisista ympäristöongelmista, tulevatko elintarvikkeet paikkakunnalta, ovatko ne luomutuotantoa, eläinystävällisesti tuotettuja. Tukekaa paikkakunnan luonnonsuojeluhankkeita.
  • Kunnioittakaa maan tapoja, uskontoa ja kulttuuria. Käyttäkää sopivia vaatteita älkääkä valokuvatko tuppautuvasti.
  • Varatkaa aikaa itsellenne ja matkakumppaneillenne. Unohtakaa joitakin aktiviteetteja ja nukkukaa sen sijaa pitempään. Matkustaessa pitäkää taukoja, myös matka on osa päämäärää.
  • Ennen matkalle lähtöä, lukekaa matkakohteestanne, perehtykää karttoihin ja tietokirjallisuuteen lukekaa myös keittokirjoja ja ainakin yksi romaani.
  • Unelmoikaa lomasta, jo sekin on lomaa.